Oletko koskaan miettinyt, että pelaaminen ja hyvinvointi liittyisivät toisiinsa? Tai, että kolikkopelit voisivat tuoda tekemistä tylsään iltaan, tai että arkisin työn painoksi olisi hyvä kehittää jotain aivan muuta tekemistä, tai harrastus? Katsotaan, miten pelaaminen sopisi tähän yhtälöön.
Työ vs vapaa-aika
Yhteiskunnallinen muutos on jo tuonut sellainen pysyvän muutoksen aikuisten arkeen, että meillä kaikilla aikuisilla on keskimäärin entistä enemmän aikaa vapaalla, ja keskimäärin myös entistä enemmän rahaa käytössä itseemme. Tämä muutos on tuonut markkinoille paljon uusia palveluita, joita ei ollut ennen – tällaisia ovat mm. Personal Trainer palvelut, jotka tulivat auttamaan meitä tekemään oikeita asioita kehomme kanssa. Ennen nämäkin asiat pääteltiin itse, tai opiskeltiin jostain kirjoista, mutta nyt voi vähän rahaa käyttämällä saada jonkun kotiin tai salille kertomaan, mitä pitäisi tehdä, että oma keho pysyisi mahdollisimman pitkään hyvässä kunnossa.
Lisääntynyt vapaa-aika ja lisääntynyt taloudellinen varmuus, ovat myös lisänneet meidän omaa mielenkiintoamme itseämme ja omaa hyvinvointiamme kohtaan, jopa siinä mielessä, että sillekin alalla on syntynyt, jos jonkinmoisia asiantuntijoita. Mutta miten pelaaminen soveltuu ajatukseen hyvinvointi?
Pelaamisesta vastavoima työlle
Digitaalinen pelaaminen on lisääntynyt vuosi vuodelta aina siitä lähtien kun kotitietokoneet ja konsolipelit tulivat koteihin. Sitten aika nopeasti tuli internet ja sinne nettikasinot ja kolikkopelit – mutta yleensä nämä rahapelit nähdään vain huonona asiana. Todellisuudessa kuitenkin jokainen harjoittamamme harrastus tai tekeminen maksaa jotain, kasinopelit ja urheiluvedonlyönti ovat itseasiassa niitä harvoja harrastuksia, jotka voivat joskus tuodakin jotain sinne pankkitilille.
Tämä viimeisten vuosikymmenten pelaaminen on oikeasti lisääntynyt paljon ja nykyään suomalaiset pelaavat lähes viisikertaisesti sen mitä vajaat 30 vuotta sitten. Eikä pelaaminen ole vieläkään vähentymässä, se on vain muuttamassa muotoaan pelaamisen siirtyessä entistä enemmän mobiiliin.
Pelaaminen on hyvä vaihtoehto arkiselle puurtamiselle, kunhan muistaa muutaman yksinkertaisen asian:
- pelaa rajoitetusti, vain pari tuntia kerrallaan
- ole tietoinen paljon olet pelannut, ja tee itsellesi vaikka pelibudjetti ja mieti koska pelaat
- pelaa kun se on kivaa ja saat sitä ajanvietettä ja jännitystä
Esimerkiksi nettikasinoiden kolikkopelit ovat helppoja pelata, mutta helppoja myös niihin on jäädä kiinni, ja silloin ottaa tuo oman pelaamisen vastuullisuus, eli ajattelu oma pelaamisen rajoista.
Pelaaminen ja hyvinvointi
Siinä missä pelaaminen tuo aivoille tekemistä ja antaa jotain muuta ajateltavaa kuin työ, pitää sen pelaamisen ohessa kuitenkin myös muistaa liikunta, uni ja syöminen. Omasta itsestään ja omasta kehosta huolehtiminen ovat kaiken muun tekemisen perusta, ja mitä paremmin pidät itsestäsi huolta, sitä paremmin saat tehtyä myös arkiset työsi, sekä onnistus peleissäkin paremmin. Kasinopelaaminen on kylläkin 100 % täyttä onnen pelaamista, mutta jos lähdet toisia pelaajia vastaan pelaamaan pokeriturnaukseen, niin silloin on hyvä olla hyvin nukuttu yö takana ja sopivasti energiaa kehossa. Eli että olet syönyt tasaisesti, etkä liikaa. Pelaamisen välissä voi lähteä vaikka kaverin kanssa kalaan– sillä kaikki luonnossa tehty on hyväksi kehollesi ja mielellesi.
Pelaaminen tuo aivoille ajateltavaa monella kanavalla, niin äänien kuin grafiikan kautta, mutta myös mielikuvituksen kautta, sillä onhan se kiva suunnitella, mitä niillä miljoonilla tekisi, jos ne sattuisivat osumaan kohdalle pelivoittoina. Kolikkopelit tarjoilevat useita jackpot- voittopotillisia pelejä, joista voi voittaa todella isoja summia. Ja jos tuntuu, että ei jaksa keskittyä pelaamiseen, pidä tauko ja lähde kävelylle ulos. Jos vietät esimerkiksi puoli tuntia puistossa, saat sillä aivosi ja silmäsi rauhoitettua, ja pelaaminen on taas tarkempaa sen jälkeen. Ja voithan sinä pelata, vaikka näitä uusia eurheilu pelejä, joissa niissäkin on ammattilaisturnauksia, joissa voi voittaa jopa miljoonia. Eurheilu pelit ovat myös hyvää ajanvietettä, vaikkei haluaisikaan kilpailla- ja pelaamalla online maailmoissa voi myös löytää uusia ystäviä, tai edes pelikavereita.
Pelaaminen onkin 2020-luvulla jo täysin hyväksytty harrastus, sillä pelaajia löytyy jokaisesta ikäryhmästä ja sukupuolesta. Pelejä on myös tarjolla niin laaja valikoima, että jokaiselle löytyy jotakin pelattavaa – on strategia, seikkailu, äly, ja rahapelejä – vanhoista lautapeleistäkin on tehty digitaalisia pelejä, ja kaikista näistä alkaa vähitellen olla pelattavissa myös mobiiliversio.
Pelaaminen ja työ
Yleensä kuitenkin on hyvä erottaa työ ja vapaa-aika. Ja varsinkin rahapeleissä, sillä vain urheiluvedonlyönti ja pokeri toisia pelaajia vastaan nähdään yleisesti mahdollisena ammattina. Se, että voit voittaa kolikkopeleistä miljoonia, nähdään saman kuin se, että voisit voittaa lotosta samoja summia, on sitten sitä kasinopelaamista, joka perustuu onneen. Tämän periaatteen, kun ymmärtää ja muistaa, niin pelaaminen on hauskaa ja tuo tasapainoa elämän harmaan arjen kanssa. Pelaa siis ilolla, ja sellaisella rahamäärällä, jonka voit myös hävitä – onnea peleissä!