Nikotiinikorvaushoitotuotteiden suosio Suomessa kasvaa

Tupakointi on vähentynyt Suomessa vuosi vuodelta kaikissa ikäryhmissä. Yli puolet edelleen tupakoivista haluaisi lopettaa tupakoinnin ja yli kolmasosa on jo yrittänyt lopettaa. Tupakoinnin lopettamishalukkuus näkyy selvästi nikotiinikorvaushoitotuotteiden suosiossa.

Nikotiinikorvaushoitotuotteiden myynti on kasvanut yli kolminkertaiseksi viimeisen viidentoista vuoden aikana. Nikotiinituotteiden myynti vapautettiin kioskeihin ja elintarvikekauppoihin vuonna 2005 tapahtuneen lääkelain uudistuksen myötä. Myynnin vapautumisen jälkeen nikotiinia sisältävien itsehoitolääkkeiden myynti lähti jyrkkään nousuun. Vuonna 2005 nikotiinikorvaustuotteita myytiin hieman alle 20 miljoonalla eurolla ja useiden miljoonien nousulla vuosittain nikotiinin myynti itsehoitolääkkeenä ylitti 60 miljoonan euron rajan vuonna 2019. 

Nikotiinikorvaushoito auttaa vieroitusoireisiin

Nikotiinikorvaushoidon perimmäinen ajatus on saada korvattua tupakasta aikaisemmin saatu nikotiini ja siten ehkäistä ja helpottaa tupakoinnin lopettamisesta aiheutuvia vieroitusoireita. Korvaushoitotuotteita käytettäessä veren nikotiinipitoisuus ei tule yhtä suureksi kuin tupakoidessa tai muita tupakkatuotteita käytettäessä. Nikotiinikorvaushoitotuotteita ovat esimerkiksi imeskelytabletit, nikotiinipurukumit, nikotiinilaastarit, suusumutteet ja nikotiinipussit. 

Nikotiinipurukumi on ollut kauan eniten käytetty nikotiinikorvaushoitovalmiste Suomessa, mutta markkinoille saapuneet nikotiiniannospussit ovat yleistyneet todella nopeasti. Ruotsalaisen Niconovum nimisen yrityksen kehittämä Zonnic nikotiiniannospussi saapui Suomen nikotiinituotemarkkinoille loppuvuodesta 2016. Tuotteen omistaa tupakkayhtiö British American Tobacco. 

Nikotiiniannospussit vakiinnuttivat heti paikkansa nikotiinikorvaushoitotuotteiden kategoriassa, mutta todellinen myyntihitti Zonnicista tuli koronapandemian aikana. Kun koronaviruksen leviäminen valtion rajojen yli alkoi kiihtymään, ja Suomi joutui rajoittamaan rajaliikennettä Ruotsiin, nikotiinipussien myynti suorastaan räjähti nousuun. Olikin melko selvää, että Ruotsin puolelta Haaparannasta nuuskaa hakemaan tottuneet suomalaiset olivat löytäneet helpotusta nuuskanhimoonsa lähikauppojen korvaustuotehyllyistä. 

Kun koronarajoitukset olivat kaikkein tiukimmat huhti-toukokuussa 2020, 4 milligrammaa nikotiinia sisältävien Zonnic nikotiinipussien myynnin arvo nousi yli miljoonaan euroon kuukaudessa. Yli 30 % Suomessa myydyistä nikotiinikorvaustuotteista oli nikotiinipusseja.

Kuva, joka sisältää kohteen henkilö, nainen, ulko, keltainen

Haittojen vähentäminen on osa tupakkayhtiöiden strategiaa

Tupakkayhtiö British American Tobacco on kertonut hakevansa kasvua uusista nikotiinituotteista tupakoinnin globaalin vähenemisen vuoksi. Nämä mahdollisesti vähemmän haittoja sisältävät nikotiinituotteet, kuten sähkötupakka ja tupakattomat nikotiinipussit, ovat merkittävä osa tupakkayhtiöiden tulevaisuuden näkymiä. 

Jo vuonna 2018 British American Tobacco ilmoitti investoivansa 2.5 miljardia dollaria uuden sukupolven ”harm reduction” tuotteiden kehittämiseen, tarkoituksenaan tarjota tupakoinnin lopettamisessa epäonnistuneille tupakoijille mahdollisesti vähemmän haittoja aiheuttava vaihtoehto ja apukeino tupakasta eroon pääsemiseksi. British American Tobaccon lähestymistapa haittojen vähentämiseen on kehittää tupakattomia ja ilman palamista käytettäviä nikotiinituotteita.

Nikotiiniannospussien tilaaminen ja matkustajatuonti kasvanut

Zonnic nikotiiniannospussien menestyksen myötä markkinoille on saapunut verkkokauppoja, jotka keskittyvät pelkästään nikotiinipussien myyntiin. Nikotiinipussien tilaaminen verkkokaupasta Suomeen on täysin laillista, tietyin Suomen tullin määrittelemin reunaehdoin. Nikotiinin määrä annospusseissa ei saa ylittää 4 milligrammaa, tuotteita ei saa tilata ETA-alueen ulkopuolelta, eikä yli kolmen kuukauden käyttömäärää ylittävää määrää kerrallaan. Matkustajatuontina nikotiinipusseja voi tuoda ETA-alueelta enintään vuoden käyttöä vastaavan määrän kerrallaan. 

Tulli muistuttaakin verkkosivuillaan, etteivät nikotiinipussit ole tupakkalain määrittelemää nuuskaa, eivätkä siis nuuskan tuontiin liittyvät tupakkalain alaiset rajoitukset koske nikotiinipusseja. Alle neljän milligramman nikotiinipitoisuudeltaan olevat nikotiinipussit määritellään myös maahantuonnissa itsehoitolääkkeiksi. Yli neljän milligramman vahvuiset nikotiinipussit taas määritellään reseptilääkevalmisteiksi, joita ei saa tuoda tai tilata maahan, ilman voimassa olevaa tuontilupaa. 

Verkko-ostoksilla onkin syytä olla tarkkana ja valita ainoastaan vastuullinen ja lakipykäliä kunnioittava verkkokauppa. Tullin tiedotteen mukaan liian vahvojen nikotiinipussien tilaamisesta avataan rikostutkintoja lähes päivittäin. 

Suositun nikotiinipusseja myyvän nikotiinipussit.com verkkokaupan sivuilla saatavilla onkin vain Suomeen laillisesti tilattavia, enintään 4 milligramman vahvuisia nikotiinipusseja. Kauppa huolehtii asiakkaidensa puolesta tilauksen laillisuudesta, eikä esimerkiksi anna asiakkaansa ylittää Suomessa sallittua kertatilausmäärää edes vahingossa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *